Reissuun!

Cape Town are you ready!
Täältä tullaan siis, puol kolme lähtee sleepline bussi Cape Towniin Joburgista. 17 tuntia bussissa ja sit ollaan perillä, huuh. Ikinä istunu noin kauan autos....tavaraaki on nii paljo mukana että en tiiä mihin niiden kans joudun, pitää varmaan uudelleen pakata. Centerillä ootellaan ny et päästään tuon meijjän pomo naisen puheille auton lainasta et nää muut voluntäärit pääsis heittään meijjät Joburgiin.

Suunnitelmissa on olla siis viikko siel ja sit ei tiietä viel mitä sit tehään, tai millä tullaan takas. Ne mietitään sit siel! Mua vähä jännittää kyllä ku oon sellanen tyyppi jonka pitää yleensä tietää kaikki mahdollinen jostain matkasta, millä mennään, missä yövytään yms. Nyt mennään vaan bussilla sinne paikan päälle ja etitään sit joku yöpaikka siellä.

Näillä tunnelmilla! :)


-E-

Kiireellisen kiireetöntä

Huh ja hei! Kiirettä muka pitäny ettei oo tänne kerinny kirjotella! Elämä täällä alkaa sujua melko mallikaasti ja koko ajan tuntuu kivemmalta olla täällä ku on tutustunu oman talon porukkaan ja muihinki enemmän. Kaikki päällisin puolin hyvin, "pientä" ärsytystä joistain asioista, mutta se on normaalia. Töissä eli sielä koululla on kyllä menny tosi hyvin ja on saanu monia erilaisia kokemuksia niiden nuorten kanssa. Parhaita onnistumisen hetkiä on kyllä ollu ne kun on saanut jonkun vähän ongelmaisen nuoren tekemään tai tajuamaan jonkun jutun. Sillon on kyllä huippu fiilis! Antoisampaa tästä tekee se että en oo Suomessa ollu työssäoppimassa missään missä olisin ollu näin paljon nuorten kanssa tekemisissä, eli tää on enemmän ku hyvää juttua! Kaikki tyypit tuola koulussa on ihan huippuja! Välillä miettii et mitä tää tyyppi oikeesti tekee täällä ku se on niin fiksu ja hyvä käytöksinen....

Sää on ollu tosi vaihtelevaa, on satanu ja sit on ollu paahtavan kuuma. Keskiviikkona näillä kaikilla alko kahen ja puolen viikon loma. Oltiin kovin epävarmoja et alkoko meilläki ny sit loma vai mitä häh. Tänään käytiin sitte puhuus tän meijjän ns pomon kanssa joka oli edelliset kaksi viikkoa jossain muualla, nähtiin se tänään siis ekaa kertaa. Siinä sit selvis et voidaan myös pitää lomaa sen kaks viikkoa ja lähtee reissaileen. Jeij! Joten suunnitelmissa olis ehkä lähtee maanantaina Cape Towniin, pikku visiitti ehkä Durbanissa ja sit Joburgiin joksiki aikaa. Sen jälkee viel 5 viikkoo töitä, jolloin ilmeisesti vähän vaihdellaan et meki R:rrän kans nähään tota päiväkodin puolta ja J näkee tota koulun puolta.

Fiilikset on tosi hyvät. Oman talon tyttöihin oon tutustunu jo tosi hyvin ja oon viettäny aikaa niiden kans melko paljon. Meno täällä yleisesti on mielenkiintosta, erilaista, jännittävää, hidasta ja paikka paikoin epäselvää. Kärsivällisyys täällä ainakin kasvaa!

Kuvia tulee kun saataisiin laitettua! Terkkuja kaikille! :)



-E-

Niin paljon asiaa

Joka puolelta kuuluu aina ääniä, oli missä vain. Aina kuuluu autojen moottorit, autolijoiden tööttäily, puheesorinaa, narua, huutoa, kolinaa, kilinää, lintujen laulua. Äänet eivät katoa minnekkään, edes öisin. Iltaisin lakkaa pheensorina ja nauru, mutta autot jatkavat keskusteluaan ja hyönteiset pääsevät ääneen. Mutta kaukaiset äänet eivät haittaa. On vain hämmentävää, että täällä on mahdotonta löytää täysin hiljaista paikkaa....

Viikonloppu oli mukava, saatiin hetki olla vapaalla, kun lähettiin järvelle. Oli mukava päivä, saatiin vain nauttia olosta ja Afrikasta. On paljon helpompi rentoutua ja olla syyllistämättä itteään, kun lähtee kokonaan pois Villagesta. Kun kaipaan omaa rauhaa, hengailen huoneessani tai salilla. Mutta silloinkin syyllisyys kuiskii päässäni, kun en vietä aikaa lasten kanssa.Tiedän, että on hyvä antaa itselleenkin aikaa, jotta jaksaa todella antaa oman läsnäolonsa nuorille, mutta on vaikea ajatella, että itsekin ansaitsee omaa aikaa kun ollaan täällä loppujen lopuksi niin peini aika nuorten elämästä. Villagessa kuulee nuoret; iloisen puheensorinan, huudot, mekastuksen ja elämän. Villagessa on vaikeampi ajatella ettei tarvitse olla kenenkään kanssa. Mutta kun pääsemme kauppaan tai vain pois porttien ulkopuolelle vaikka kävelemään, pystyn unohtamaan Villagen. Onneksi on J ja E, heille voi puhua suomea, heille voi kertoa asiat joita ei muut ymmärrä tai asioita, joita en osaa englanniksi ilmaista.

Tarvitsen yksinoloa, jotta voin oikeasti käsitellä asiat mitä tapahtuu, kokemani tunteet sekä kuulemani puheet. Illalla, omassa huoneessani, minulla on aikaa kirjoittaa päiväkirjaa, aikaa pohtia päivää, aikaa tutkiskella, mitä tunnen. Tarvitsen sitä, jotta jaksan seuraavaan päivään, seuraavaan viikkoon, seuraavaan kuukauteen. Tarvitsen aikaa ajatella. Tarvitsen aikaa olla. Tarvitsen aikaa itselleni.

Afrikka. Kaunis, karu, eloisa, hämmentävä, kummallinen, huikea, hidas... Pidän elostani täällä, kovasti. On asioita, joista en pidä, asioita, jotka ärsyttävät, mutta sitten on paljon asioita, joista pidän. Varsinkin koulussa nuorten kanssa koen, että tää on se mun juttu.  Koulussa nuorten kanssa koen olevani enemmän mukana, kuin kotona Villagessa. Välillä Villagessa on vaikea ajatella kumpaa minä nyt teen duunia vai vapaa-aikaa. Toisaalta, en aina koe tekeväni duunia, kun olen nuorten ja lasten kanssa kotona Villagessa, mutta silti se on työntekoa. Lapsista pitää huolehtia, pitää olla auktoriteettina, pitää olla esimerkkinä, pitää auttaa ja kuunnella. Heille merkitsee niin paljon läsnäolo, se kun vain katsoo, mitä heillä on näytettävänä, kun vain kuuntelee mitä heillä on sanottavana. Se on mukavaa. Raskasta.

-R

Kuvamerta ekasta viikosta

Tässä kaikille kuvamerta meidän päivistä. Kuvaset eivät ole järjesryksessä, mutta jotenkin loogisesti pyrittiin näyttäämään, millaista täällä on. Kaikki kuvat on viimme viikolta, kun kaikki oli ihan uutta ja hämmentävää.

Villagetsta, R: talonen, Sunrise

Apuaaaaa

Villagesta..

J:n talonen, Sugarbush

...

...

DININGHALL!!

  

...

Apuaaaaa.....

Meidän rojektihuane sekä kuvishuane

...

Edistyneemmän luokan huone (jossa me ei saaha opettaa, ettei mitää katoa)

...

...

"Kyllä mä osaan"

Kotiin!

Nautintoo.... Inkkariravintolassa

Paras aamupaikka <3

Aih....voih

Huh huh...

Eka viikko takana, kello on kahtakytvaille kymmenen ja moon ihan naatti. Tällä viikolla moon menny nukkumaan joka päivä ysiltä, jostain se Nukku Matti aina tuloo siihen aikaan. Tää on ollu tosi raskas viikko, ihan huisin raskas. Kaikki pitää opetella ihan alusta, mihinkään ei voi mennä yksin, paitsi vessaan ja omaan huoneeseen. Vielä tällä hetkellä voisin sanoa, että tää on mun juttu. Ihania ihmisiä ja kaunis maa, vaikkakin huisin paljon surullisia sieluja. Jotenkin huono omatunto, kun itellä on kaikki niin hyvin ja täällä lapset asuu kadulla. Vaikeeta olla täällä, paljon helpompi Suomesta käsin voivotella, kun ei tarvitse ite nähdä tätä kaikkea. Musta on hienoa olla täällä, samalla niin hurjan vaikeaa.

Ainoa paikka, missä saa oikeasti levätä on oma huone ja "isojen" poikien talo, muutoin on aina joku, joka haluaa tehdä rastoja, kysellä Suomesta, leikkiä, hipsutella, olla lähellä. Pidän siitä kovasti, mutta on se rankkaa.

Kauniita unia ja oman kullan kuvia <3

-R

Onneksi tytöt tietää.

Herranjumala ku on pitänyt oppia paljo ensimmäisen viikon aikana. Tosin pallo on vielä hukassa joidenkin sääntöjen kanssa, mutta onneksi omaan erityisen selkeän rallienglannin jolla hoituu homma kuin homma, loput hoituu sitte viittomakielellä. Nimet unohtaa yleensä heti kättelyn jälkeen, mutta kaippa sekin ajan kanssa :d (ainakin toivon niin) työpäivät alkaa aina jossain kohtaa aamua ja loppuu noin yhdeltä. Itteni on töissä päiväkodis, jossa on melkoinen melske koko päivän. Tuntuu ettei niiltä pikkusilta lopu energia ollenkaan, noh eipä tuu aika pitkäksi! Ihmiset on ystävällisiä sekä auttavaisia, lapset kunnioittaa vanhempia ja toivottavasti toisinkin päin. Toivon että löydän reissun aikana yhden liikkumistavan joka ei pelota :D tuntuu että täälä mitataan kuka on kovin jätkä/emäntä sillä että kuka uskaltaa ajaa lujiten mutkaan. Ja sitte siitä lentämisestä, jos mahollista niin tuun laivoilla sekä junilla takasi. Vaikka kyllähän sen järkikin sanoo että on luonnollista että 30 000kg painava peltipurkki heittää meidät TURVALLISESTI helsingistä johannesburgiin. Ei mul muuta, huippu mesta tää etelä-Afrikka.


-J-

mikä fiilis.

Mä oo ollu keskiviikosta asti flunssasena, buranaa nassuun joka päivä. Nyt on alkanu jo helpottaa. Eilen saatiin prepaidit joten on vähä helpompaa ku saadaan viestiteltyy toisillemme. Eilen oltiin jossain marketilla Johannesburgin lähellä. Aivan mielettömän ihana paikka, löyty kaikkee kivaa ja muutenki mukava päivä noiden kolmen saksalaisen voluntaarin, J:n ja R:rrän kans! Mutta tästä olosta täällä... mulla menee yleensä aika kauan ennen ku sopeudun johki uuteen tilanteeseen ja niin on nytkin. Pitää tottua siihen että kaikki ei oo niin ku kotona. Ensinnäkin opettelen asumaan uusien ihmisten kanssa joita on paljon. Kun on tottunu asumaan yksin. Ja tää talo missä asun niin täällä asuu myös kissa. Ja se on isoiso juttu mulle kun pystyn toimimaan vaikka se onki täällä. 

Myönnän että alku viikosta oli pää tosi pyörällä ja kai sitten oli vähän sitä alku shokkiakin. Nyt on jo paljon helpompaa kun tietää suurin piirtein miten toimia ja olla. Ja kaikki on niin ystävällisiä ja auttavaisia, voi kysyä mitä vaan. 

Vaikutelma tässä kohtaa on tosi hyvä ja fiilikset on hyvät. Haastetta tässä itelle kyllä on, mutta en olisi tänne lähteny jos en olisi uskonu pärjääväni täällä. 

-E-

Mitä häh?

Eka viikko takana! Alku shokit ja suurimmat hämmennykset takana päin. Selvennän vähän missä ollaan ja mitä tehään.

Etelä- Afrikassa Benonissa, Johannesburgiin on joku 30 min tai vähän enemmän. Me majaillaan Kids Havenin villagessa jossa on kuusi taloa joissa asuu lapsia ja nuoria. Heidän kanssaan asuu aina vähintään yksi mamma tai uncle. Jokanen meistä asuu eri talossa, tämä on enemmän ku hyvä! Jokanen pääsee yksikseen tutustumaan oman talonsa lapsiin paremmin. 

Töissä me taas ollaan Benonin keskustassa olevassa Centerissä joka on paikka missä asuu katulapsia. Samassa rakennuksessa toimii päiväkoti ja koulu, joka ei ole oikea koulu vaan ikään kuin valmistava, koska lapsilla on käytösongelmia jonka takia he eivät pysty olemaan normi koulussa. J on tosiaan töissä tuola päiväkodin puolella ja minä ja R:rrä ollaan tuola koulun puolella. Koulussa on kaksi ryhmää. Toinen on ns parempi ja kehittyneempi, toinen on walk in- luokka mihin voi tulla uusia oppilaita tuosta noin vain. Näin mä sen ymmärsin. 

Lapset opettelevat perusjuttuja matikasta, englannin kielestä, biologiasta, maantiedosta, fysiikasta... nuo ne mitä muistan. Mä ja R:rrä ollaan heti aamusta mukana tuon walk in- luokan tunnilla. Meille molemmille annettiin kolme oppilasta joita me autetaan tunnilla. Sitten loppu päivästä pidetään kolmestaan project timen- tunti jossa viime viikolla puhuttiin käärmeistä, Suomesta ja Afrikasta. Pidetään ja suunnitellaan nuo tunnit kolmestaan, ryhmässä on n. 6 tyyppiä. Töihin mennään joka päivä autolla. Päivät alkaa joskus 8.20 ja päättyy 15. Ma- to on tuota mitä tohon ylös kirjotin ja perjantaisin on erikoisempi päivä. Sillon lapsilla on draamaa ja musiikkia. Tänä perjantaina ne harjotteli näytelmää ja musiikki esitystä 21.3. olevaan ihmisoikeuksien päivään. Tuos vähän selvennystä meidän tekemisistä. 

-E-

Hukka vei hukka toi

Ave ovenz!
... Or something like that....

Neljäs päivä hulinassa ja fiilis on huikea! Tsih hih tää on kaunis maa, lämmin ja lempeä. Vielä ollaan aivan hukassa, toisinaan tuntuu että ollaan päästy kyytiin mutta loppujen lopuksi olemmekin alkupisteessä. Nyt on selkeämpää, tiedämme jo vähän mitä meiltä odotetaan ja mitä saadaan tehdä. Säännöt ovat hakusessa, mutta pikkuhiljaa pikkuhiljaa, eikö niin?

Oli aivan ihanaa, kun saimme suunnitella oman tunnin, tällä viikolla ollaan tiistaista asti pidetty omaa projektituntia iltapäivästä. Tiistaina puhuttiin Suomen ja Afrikan historiasta, oli hiukan jännä paikka kun ekana työpäivänä meiltä pyydettiin sellaista. Rohkeina ja itsevarmoina otettiin haaste vastaan (ehkä hiukan liioittelin kyvyistämme...) ja kaikki meni hyvin! Tai niin hyvin kuin Afrikassa voi tunti mennä. Lapset ovat valloittavia! Fiksuja ja nokkelia, he osaavat vetää oikeista naruista halutessaan. On hämmästyttävää, kuinka lapset ja nuoret kunnioittavat aikuisia.

Oman projektitunnin lisäksi olemme avustajia luokassa. Pidän siitä työstä, nuorten kanssa on mukavas ja antoisaa, toisinaan hyvinkin raskasta. J hengailee ikäistensä kanssa päiväkodissa;) hih se "vampyyri" sopii sinne kuin nenä päähän. Aamulla oli niin hellyyttävän näköistä, kun J meni käsi kädessä lastensa kanssa päiväkotiin <3

Pian alkaa taas tunti. Ruuan kautte kohtaamaan aitoja helmiä.



-R-

Pian pilvissä...... !

Hiio hoi!

Vielä on maata näkyvissä vaik tunnelma pilvissä! Kentällä kello 15.04, kyllä olis Satu ylypiä tällaasesta reippaudesta. Ollahan niin ajjoos kun vain olla voi, mitään ei toistaaseksi puutu ja kukaan ei vielä itke saati panikoi. Kaikki yhyres, niin homma toimii. Tärkeimmät tavarat check: passi, hammasharja ja matkakumppanit. Jousei näillä pärjää nii sitte on ittessä vikaa.

Mua ei ittiäni vielä jännitä, mutta sekin johtuu siitä, että mä uskon vasta kun näjen omilla silmilläni. (Tosin aamulla piieni hermostus, että kerkiihän junaan ja koneeseen). On vaikia kuvitella ittiänsä Afrikan kuumuudessa, kaukana tutusta ja turvallisesta. On hianoa päästä näkemään aivan uusi maailma, aivan uuteen arkeen. Tästä se lähtöö, just nyt. Suomi, poistan sun ja mun yhteisen arjen ja sen mihin oon tottunut, hetkeksi pois. Annan ajatukseni kokonaan Afrikalle, päiväntasaajan ihmeelle. Suomi on kaunis ja mulle riittävä, mutta on hyvä avartaa pienen peikon maailmaa. Tää on mun eka reissu pois Suomen rajojen ulkopuolella, tähän asti on riittäny matkailu Suomessa, sillä onhan meillä täälläkin nhtävää. Eka reissu Maailmalle, täältä tullaan!

             Rakettiryhmä lähtöö parantamaan maailmaa!               

-R