tiistai 28. huhtikuuta 2015

Juu, morjesta.
Siitä onkin piiitkä aika kun viimmeksi kirjootin tänne. Mulla ei oo nettiä käytös, kun puhelimessa ei ole eikä mun kones toimi Kids Havenissa, enkä koko ajan halua olla muiden vaivaksi, vaikka ovatkin sanoneet, että saa lainata. Enn viitti, ollaan mielummin iliman, kun ei kerran omaa ole. Nytkin saan kiittää J:tä, että sain aikaaseksi ilmootella jotain ittestäni.

Reissu tuli ja meni. Oli huikea, varsinkin Durban. Cape Town ei ollut niin aito, liian eurooppalainen. Ei Durbankan mitään savimajoja ja villieläimiä ollut, mutta enemmän samanlainen kuin meidän koto Benoni. Reissulla sai nauttia rauhasta ja omasta ajasta, ei tarvinnut potea syyllisyyttä, kun oven takana ei kuulunut lasten iloista naurua. Tosin pieni ääni korvan takana kyllä moitti, että täällä sää vaan reissaat, kun mukulat viettää osakseen tylsää lomaa, säkin voisit olla sielä ja tehä heidän kanssaan juttuja. Se oli alkumatkasta hiljainen ääni, mutta loppua kohden voimistui. Oli ihana päästä kotiin.

Enää kolome viikkoa. Hurjaa. Hurjaa, sanon minä. Huh,mahassa kuplii ilo päästä kotiin, ja samalla haikeus jättää kaikki tämä taakseen. Ikävää, kun juuri saa luottamuksen nuorilta ja ihmisiltä ympärilläsi, jätät heidät. Vedät maton jalkojen alta, sen maton, jonka kanssa niin kauan työskentelit, jotta se olisi kauniisti suorassa ja paikallaan. Julmaa. Haluaisin sanoa heille, että en katoa heidän elämästään, pidän yhteyttä ja tulen joskus käymään. Mutta en halua antaa tyhjiä lupauksia. En halua luvat jotain sellaista, mitä en välttämättä tule pitämään. Yhteyttä olisi helppo pitää, mutta pidänkö. Itseni tuntien, en. Käymään onkin vaikeampi lähteä, mutta ei mahdoton. Tällä hetkellä toivon, että oikeasti pidän yhteyttä joskus, ja ehkä vielä jonain päivänä tulen katsoamaan, minkälaiseksi kaikki tämä on muuttunut, ketä on vielä mukana ja ketkä ovat lähteneet tai päässeet tai joutuneet pois. Mikä on tuttua ja samaa, mikä ihan erilaista.

Olen nauttinut ajastani. Vielä on kolome viikkoa aikaa nauttia sekä fiilistellä sitä tunnetta, että pian on kotona. Mutta nyt olen täällä, vielä on aikaa valmistella sitä mattoa, jonka meinaan vetää kaikkien alta, kun täältä lähden. Ja teen sen, pyrin tekemään mahdollisimman lämpöisen ja mukavan maton, sellaisen, jota on kiva muistella, vaikka se viedäänkin pois. Aina tulee uusia mattoja.

R

Kuvasadetta

Tässä on erittäin vanhaa kuvaa meikäläästen olosta Afrikan mantereella, mutta laitetahan nyt, kun on ollu luonnoksissa niin monen monta viikkoa. Kaikki alla olevat kuvat on tokalta viikolta. Täällä on tosiaan huisin vaikia päivittää blogia, vardinkin kuvien laittaminen tuntuu mahottomalta nettiyhteyden takia... Mutta tuossa on jotain iloa silmälle, kun nyt ootta saanu vain lukia...

Jees!:
Yksi päivä oli volunttääribileet, vietettiin iltasesta sakslalaasvoluntäärin synttäreitä
Oli näin hauskaa

Saksikäsi Eedvarttikin pääs mukaan
Tervetuloa Terrin luokkaan!
Yksi projektitunti tehtiin sukupuut. Onnistu TOSI hyvin <3

"Pois hyvästä luokasta!"

"Nautintoo..."

Yks päivä meirät unohettiin....

...Kyltti rauhaan....

Aamupaikka <3

Niin ne vain nukkuu, ne kodittomatkin.
Suunnittelua

E:n ilme kertookin jo kaiken... :D

NAM, sanoi kasvissyöjä

Nautintoo...

Kaikki kuvat siis tokalta viikolta, kun ei oltu vielä oltu reissulla ja kaikki oli uutta ja huikeaa

E, R & J

torstai 23. huhtikuuta 2015

Tärkeitä juttuja.

Kolme viikkoa jäljellä! Hui!
Viimme viikonloppuna lauantaina Kids Havenilla oli Talen Show. Se oli siis kaikille lapsille ja nuorille, asui sitten villagessa tai centerillä. Esitykset oli pääosin tanssia ja laulua, mukana oli myös runon lausuntaa. Paikalla oli myös tuomaristo joka päätti eri kategorioista kärkikolmikon. Palkintoina oli mm. liput elokuviin, karkkia, erilaisia paketteja joissa oli kuulokkeita, aurinkolaseja...
Kaikin puolin tosi mukava päivä, hieman pitkä vaan. Mahtavia esityksiä ja kaikilla tuntui olevan hauskaa. Yhdessä oleminen ja tekeminen, sehän se tärkeintä on, ja toisten tukeminen.

Tällä viikolla oon saanu oman pikku projektin loppu ajaksi. Tai niin mä ainakin ite sen ajattelen. Tässä luokassa missä J:n kanssa ollaan apuopettajina, saattaa olla nuoria jotka ei osaa niin kovin hyvin lukea tai kirjottaa. No yksi poika sitten, n 15-16v tuli multa ite rohkeesti kysymään että voisinko mä auttaa sitä kirjottamaan ja lukemaan. Vastasin että totta kai. Eilen sitte alotettiin ja huomasin että meijjän pitäis alottaa perus jutuista. No mä kävin koulun kirjastosta ettiis kirjottamisen ja aakkosten alkeis kirjoja joita voisin hyödyntää tämän pojan kans. Tänään niistä oli todellakin apua, ja tuntui et päästiin ees vähän eteen päin.

Tää on itelle ihan mahti juttu että saa auttaa jotain näin tärkeissä jutuissa, yritän parhaani että saisin opetettua tälle pojalle edes jotain. Mutta aikaan on vähän. Olin kyllä tosi otettu että tää poika uskalsi kysyä suoraan rohkeesti multa apua. Todella surku vaan käy tätä poikaa sillä se ei koskaan tuu pääsemään kouluun, pelkästään jo iänkin puolesta. Täällä 15v on se raja.

Eilen ja tänään huomasin että se oikeesti yrittää ja haluaa oppia, mutta kuka täällä ehtii keskittyä pelkästään sen auttamiseen ja opettamiseen? Ei kukaan. Välillä en ymmärrä miksi tälläisia ns menetettyjä tapauksia ei auteta, vaan ne ketkä on menossa kouluun saa enemmän apua ja "huomiota". Me oltais voitu esim alusta asti autella ja keskittyä niihin ketkä tarvii enemmän apua. Kun sen sijaan auteltiin niitä ketkä on menossa kouluun. Välillä itelle on vaikeeta ymmärtää miten kouluun meneminen ja pääseminen ei oo itsestään selvää ja se on vaikeeta. Sitte se että vaikka haluaa kouluun niin ei pääse. Voi todellakin sanoa että on OIKEASTI onnekas kun on syntynyt Suomeen ja saa käydä koulua, vaikka se ei aina kivaa olekkaan. Täällä se on selventynyt itelle enemmän ja enemmän.

Käykää kouluja, olkaa onnellisia siitä että teillä on mahdollisuus siihen. Mahdollisuus oppia uusia asioita muusta maailmasta. Mä ainakin olen onnellinen tällä hetkellä kaikesta opetuksesta ja ohjauksesta mitä elämäni aikana olen saanut. Ja jos teillä on mahdollisuus auttaa jotain jossain mikä on teille itsestään selvää, auttakaa. Älkää kyselkö ja ihmetelkö miksi tai ekkö muka osaa. Se on iso juttu sille toiselle kysyä, pieni juttu sulle auttaa.

Kuvia ei ei nyt laitella kun netti täällä on temppuileva ja niiden latauksessa menee niin kauan. Joten koittakaa kestää näiden pelkkien tekstien kanssa!

Palaillaan!



-E-

torstai 16. huhtikuuta 2015

Home sweet home

Netin vihdoin toimiessa centerillä kunnollisesti pääsee taas päivittelemään asioita tännekkin! 
Reissusta rähjääntyneenä (tai ainakin minä, hieman) vihdoin kotona Benonissa. Oli kiva olla reissussa, mutta ai jesus ku on mukava olla täällä taas. J jo kertokin meijjän matka reittiä, joten en käytä aikaa siihen. Nähtyä tuli erilaisia kaupunkeja kuin Benoni ja hyvä niin, saa hieman erilaista näkökulmaa millainen tämä maa ja kulttuuri on. Cape Townissa kun ei esimerkiksi oltu ainoita valkoihosia tyyppejä kävelemässä kadulla, kun taas täällä kotona ollaan. Cape Townissa kovasti itseä hämmensi kaupungin kaksi puolta, hop on hop off bussin kyydissä päästiin näkemään rikkaiden aluetta missä oli hulppeita rantataloja ja kaikki näytti kalliilta. Toisella puolella porukkaa asui kadulla ilman mitään. Tämä oli tälle tytölle vaikea yhtälö ymmärtää. 
Durbanissa asusteltiin hostellissa joka oli kävely matkan päässä rannasta. Kun mentiin bussilla yhdelle marketille, oli kyllä vähän jännittävää kun kadulla oltiin jälleen ainoat valkoihoset. Kaikki valkoihoset hengaili sielä rannalla, mut heti ku meni keskustaan päin, vaan tunma ihosia. 

Loman jälkeen taas töihin normisti tai niin mä luulin. J tuli siis koulun puolelle ja R meni päiväkodin puolelle. Paljon lapsia pääsi oikeeseen kouluun joten tää eka viikko loman jälkeen on ollu vähän sekavaa aikaa. On järjestelty näitä kahta luokkaa täällä uudelleen. Ens viikolla pääsee varmaan paremmin taas vauhtiin työn teossa, ku tää uus jakso lähtee vaan käyntiin. 

On kyllä ollu kiva päästä taas tekeen töitä näiden lasten ja nuorten kans. Tuntuu että joka päivä pääsee jollain tavalla eteen päin jonkun kanssa, ihan vaan vaikka tutustuu paremmin johonkin nuoreen. Oon käyny mielenkiintosia keskusteluja voluntäärien kanssa ja nuorten kanssa. Voin kyllä sanoo että oon oppinu paljon itestäni ja siitä miten nuorten kanssa toimitaan. Ja oon saanu enemmän rohkeutta toimia nuorten kanssa, oon nimittäin ollu epävarma niiden kanssa. Tai pikemminki Suomen nuorten kanssa. Täällä nuoret on helpommin lähestyttäviä kuin kotona Suomessa. 

Pahoittelut pitkästä kirjotuksesta, mutta onhan viime kerrasta jo melkeen kolme viikkoa!

Odotan innolla mitä viimmeset  neljä viikkoa tuo tullessaan. Palaillaan, terkut kotiin kaikille! :)


-E-

moikkuli.

Hellou kaikille! Täälä olis lomat lusittu ja paluu sorvin ääreen. Täälä alko 27.3 parin viikon mittainen pääsiäisloma, ja päätettiin lähteä tyttöjen kans retkelle  (benoni->Jburg->capetown->durban->jburg->benoni) tunteja bussissa tuli istuttua pikkusen yli 50h reissun aikana, alko pikkasen jo tihkasemaan, mutta nähtiimpä hienoja maisemia matkalta. Päällimmäisenä varmaan jäi mieleen patikointi reissu durbanis. Matka sinne oli semi kuumottava, mutta kun päästiin paikan päälle niin oli 5/5 kuvia tulee myöhemmin. 

Nyt maanantaina alko työt koulun puolella ja tuntuu että tää on enemmän se mun juttu. Paikassa missä oon valmistetaan nuoria kouluun. Elikkä opetetaan ihan perusasioita, keskittymistä, perus laskuja, englantia ja elämisen taitoja. Täälä on hieno nähdä kuinka lapset haluaa päästä kouluun, mikä ei oo ihan itsestään selvyys. Täälä työntekijät tekee parhaansa että ne joku päivä pääsis kouluun. Ne ei kaikki välttämättä loista kouluaineissa, mutta on silti törkeen lahjakkaita. Tuntuu että jokasella on joku erityistaito, toiset laulaa, toiset soittaa rumpuja, jotkut tanssii. kaikkea ihan laidasta laitaan. Ja melkein voisin lyödä vetoa että villagesta sais kasattua joukkueen joka voittaa sjk:n jalkapallos. 

Täälä on paljon asioita mistä tykkään ja sitte asioita mistä en tykkää. Juuri niinkuin missäpäin vaan maailmaa. Hienoja asioita on että täälä pidetään toisesta huolta ja välitetään. Mutta sitte taas paikan nurja puoli on että ulkona liikkumista ei hirveesti suositella. On paikkoja missä on turvallista mennä, mutta tällähetkellä tuntuu että niitä on paljon vähemmän. Eli tietynlaista vapautta olla ja mennä kaipaan.